Sinä olet ihmetys!
Miten ketään voi olla minulle niin hellä ja hyvä?
Niin loputtoman ymmärtäväinen ja kunnioittava?
Miten joku voi olla niin kaunis sielu
ja silti nähdä myös minussa jotain kaunista?
Miksi jäät?
Jääthän.
En tiennyt olevan muuta, en tiennyt ansaitsevani parempaa.
Ajattelin, sellaisia ihmiset vain ovat
Ajattelin, sellainen minä vain olen;
työnnän ihmiset luotani.
Ajattelin, että rakkaus on omistamista,
Ajattelin, että minun on muututtava,
jotta pysyisin rakkauden arvoisena.
Minun on muututtava toisen mielen mukaiseksi,
tultava siksi, mitä ei ole edes olemassa,
siloitettu kuva minusta;
epäaitoudessaan epäkaunis.
Mutta sinä Ihmetys!
Sinun kosketuksesi hellii mutta myös hellittää
kun on aika ja
sinun kanssasi on kuin olisimme vain aina olleet näin
olisimme valetut yhteen, ilman valamisprosessia;
Emme muovautuneet toisillemme, vaan soljuimme samaan tahtiin
Meidän ruumiimme puhuikin samaa kieltä, vartalomme rakasti samanlaiseen rytmiin.
Ja sinun suudelmasi, niin hellä, hellä
silmät tummat ja niin surumieliset,
Annathan minunkin tulla lähellesi.
Kun ystäväni, paljon ei tässä kylmässä maailmassa käy järkeen mutta
sen vain tiedän,
että kerran vain saa tuntea tällaista kuulumista
Tuntea kodin toisen syleilyssä
Tuntea kaiken menevän hyvin,
kunhan vain on siinä.