Lainaa.com

Arkisto syyskuu 2015

Yleinen

Sanoin:

30.09.2015, mielenitekeerunoilla

Jokaisella vartalolla on väliä! Mutta sanojeni kautta samalla kipuilin olla jolla on väliä. Luulin voivani valloittaa maailman ja sitten minulla olisi väliä. Luulin että kosketuksessa olisin. Mutta sumenin vain galaxiin ja nautinto otti minun ruumiini. Minä olen. Minähän kirjoitan ja unelmoinkin! Harvoin huudan ja hymyilen usein. Kaikki on minulle ok. Minulle ei ole väliä on sanoa ettei minulla …

Yleinen

Tänään hyväksyin

30.09.2015, mielenitekeerunoilla

Sen herkkyyden mikä minussa oli Ne sanat jotka tulivat ylitsepääsemättömästä hetkestä Ne kiusalliset kohtaamiset kun kaikki oli liikaa, liian syvällä Hyväksyn vaikken vielä ymmärrä sitä kipua mistä kaikki on lähtenyt

Yleinen

Elätöön!

25.09.2015, mielenitekeerunoilla

Katson elämää Elätön Pyörrettä katselin mutten löytänyt itseäni hukasta En Eläköön Virrasta! Olin syvin ulkopuolisuus Olin kuulas ja kristalli. Mikä on oma Kun elämät kutoutuvat Ikuisten pällekkäisten elämien mattoon Rispaantuvat tyhjät pienen pienet suikaleet elämättömäksi jääneessä muodossa

Yleinen

Ilotulitus

20.09.2015, mielenitekeerunoilla

Niin monta hienojakoista kerrosta tapaa luoda materiaalisuutta selviytyminen ei vangitse ei selitä Niin tulemme ymmärretyiksi muotoina niin olimme jo yhtä En voi selittää sitä tunnetta että on elettävä rohkeasti ymmärrys ymmärtämättömyydestä keventää taakkani

Yleinen

Kuuntelin

15.09.2015, mielenitekeerunoilla

tuulia ja kuulin vain tuulet en muistanut. Syvässä unessa silitti minua henkäys tunsin henkäyksen. Kaikki olikin ollut jo pitkään. Hetket. Jotka eivät ole kadonneet jos eivät ole ikinä olleet. Poissa. Raikas on tunne, kepeä on mieli.

Yleinen

Kumpa saisin

11.09.2015, mielenitekeerunoilla

nukuttua harmaisiin tasaisiin viivoihin löytäisin rytmin. Jokainen tahra on liian. Ei ole vain tahraa, Ei ole vain. Kumpa saisin liimautua pelkkään, vaikka olen puhun, kirjoitan ääretöntä.  

Yleinen

Maailma, joka

11.09.2015, mielenitekeerunoilla

oli täynnä muovisia läpinäkyviä mutta utuisia kalvoja. Maailma täynnä rapisevia ruumiita kliinisiä kohtaamisia joissa iho oli vain tarina, syvin ehkä, tiedostamaton kaipuu tuntea

Yleinen

Ja sinä olet

07.09.2015, mielenitekeerunoilla

Liian herkkä vuorovaikutukseen ollaksesi lähellä toista Ja sinun ruumiisi kuului käsitteelle joka ei ole ihminen enää Joka vielä hukkuu niihin pinnallisiin kohtaamisiin hyötyen virrasta.

Yleinen

ei nimeä

07.09.2015, mielenitekeerunoilla

Harmonia on pinnallista sillä jotain suurempaa puuttuu. Saattoi piiloutua keveään ilmaan, yksinkertaiseen järjestykseen tai lämpimämmän kirjahyllyn taakse. Kaukana toisistamme, mutta ihminen on aina ihminen toiselle. Minuun sattui sinun syvät haavasi sinun pohjaton yksinäisyys sinun kaukainen, unohdettu vartalo, joka mitä vain olisi tehnyt lempeästä kosketuksesta. Voin jäädä hiljaisuuteen ja ymmärtää hiljaa mutta katseen kääntäminen pois satuttaa …

Yleinen

Kun aloin kirjoittaa

07.09.2015, mielenitekeerunoilla

Sanat tulivat kun aloitin liikkeen, vartalo jatkoi sen loppuun. Kun aloin puhua, sanat eivät tulleet ja olin mykkä iäksi.   Kun aloin rakastaa rakastuin siihen kieleen jota kukaan muu ei ymmärrä Rakastuin virtaan minussa, joka teki minusta ehjän sinussa.

Yleinen

Nämä muodot

04.09.2015, mielenitekeerunoilla

hohkaavat lämpöä, hohkaavat pohjatonta vapautta vain se kuka olen hetkessä väreilee haavoittuvana; vierauden tunteen kautta. Elän, hengitän näitä sumuisia kohtaamisia enkä muista itseäni tai muistan liikaa

Yleinen

Elän sinun hauraita

03.09.2015, mielenitekeerunoilla

vaikeita viivojasi pitkin ja yritän silittää takkuiset karvasi mutta pelkään virtaa Minun on ymmärrettävä pysyttävä siellä mitä olen Rakastettava Totuutta Enemmän Kuin Elämää.

Yleinen

Sinulle joka luet tämän ja tunnistat itsesi

03.09.2015, mielenitekeerunoilla

1. Kiitos kaikista yhteisistä hetkistämme. Olen ollut kanssasi onnellisempi kuin kenenkään muun kanssa. 2. Älä anna kenenkään koskaan epäillä tai lannistaa sinua; tavoittele unelmiasi. 3. Minä rakastan sinua.

Yleinen

Leuto sunnuntai

03.09.2015, mielenitekeerunoilla

Miksi tuuli saa sinut hymisemään? Älä koskaan lopeta kitaransoittoa se rauhoittaa minua. Kesä ei ikinä tullut mutta minä sain lahjaksi leutoa tuulta, viileyttä ja sadetta Ja se sai minut värisemään niin että muutuin iäksi.