niin kuin kulkisin ensimmäistä kertaa niin kun kukaan ei olisi antamatta minun olla kulkea niin kuin kuljen ja kuinka synkkänä, synkkänä olenkaan mennyt harsoisessa, sankassa metsässä, ja kuinka synkkänä, synkkänä olen muokannut kehoni kiven painon mukaiseksi olen oppinut kutomaan tämän tyhjyyden osaksi sydäntäni niin kuin se olisi minä olen luonut elämäni osaksi kylmää väreilyä, …
mutta ihmisiä vierellä, ja kaikki on siis hyvin. Onhan kaikki hyvin kun on ihmisiä vierellä? Kehon hengitys oli utuinen vaikken sitä ikinä tuntenut, Kehon katse oli tyhjä vaikken sitä ikinä nähnyt, Kehon sydämenlyönnit kaikuivat kuin unohdetussa pölyisessä kammiossa, vaikken niitä ikinä kuullut. Ja minä mietin, oliko tuo keho koskettanut toista kehoa tänään oliko joku hellinyt tuota kehoa …