vain ihmisten muotoinen jälki;
jotain jota joskus hengitimme
kun me pidimme käsiämme yhdessä hellästi;
me kaikki ihmisen näköiset sielut
silloin kun me vielä
kosketimme toisiamme rauhoittaaksemme
emme satuttaaksemme
Jäähän meistä paljon!
jos iholle painettu kosketus vielä painaa,
niin kuin se olisi puhallus joka jatkuu ja jatkuu vain,
niin kuin kutitus,
se kuuluisa jota ei voi raapia,
se elävä muisto, joka ei lakkaa elämästä edes valveilla
vaikka olemme niin olevinaan uutta, ja tulevaa
ajan hermoilla ja muutenkin muodikkaasti tunteettomia
mutta kun olen näinnäisen yhdessäkin niin yksin,
tunnen ihollani ihmisen,
Kun minun kehossani on vielä niin kaikki mikä minua on koskettanut
Ihmisen muotoinen jälki.
voisi kuvitella sen olevan suurempi,
jotain isoa ja mahtipontista,
kuin eletty hieno elämä jota toivoimme niin
ja teimme kaikkemme sen eteen
annoimme kaikkemme
nyt ollaan hiljaa, hiljaa vain
sanat ovat samanaikaisesti loppu eivätkä riitä
Se Ihmisen muotoinen,
ei ehkä lopulta olekaan jälki
Vaan elämää
Ehkä kun puhun siitä
se on jo eletty
ennen kuin tajusin
ojentaa käteni ja koskettaa takaisin