Koskettavat enemmän kuin värit ja äänet itsessään,
Sillä niissä on kytkeytyneenä hetkeen liitetty tunne
Niin kuin muisto rakkaimman kosketuksesta silloin kun
harmaat kasarikerrostalot ovat taustalla
Tai kuin anteeksipyyntö ja antaminen ylpeyden jälkeen
Silloin kun jäinen loska on saavuttanut sinun jalkasi
Läpäissyt sinun marrasuulle liian kesäiset kenkäsi
Ja kauneus onkin vain muisto jostain mikä
juuri sinua on
Hellästi koskettanut
Joka on juuri sinun
Silmiäsi on kerran hivellyt
Kauneus
On määrittää itse mitä on kauneus
Hiljainen ja harmaa sunnuntai-ilta
Sellainen kun koko kaupunki nukkuu
Tai uneliaat sielut ovat liian masentuneita maanantaista
Liian masentuneita siitä oravanpyörästä mihin
Ovat itsensä myyneet
Ja kun ei ole talvi vielä
Joka tekisi loisteen
Ei ole sysksy enää
Joka naamioisi kurjuuden kauniisiin väreihin
Ei edes ole niitä hipsuttavia lumihiutaleita
Jotka kiusoittelisivat katulamppuja
Vain
Yksinäiset, mauttomat jouluvalot harmaassa
Ja niille harmaana vastasteitmenttinä naapurissa
Verhottomat, tavallisimmat mahdolliset sälekaihtimet
kuin näyttäen keskisormea joululle
Sanoen
Mitäs siinä unelmoit,
joulu on materialismin ja kapitalismin voittojuhla
Joulu on Niille jota voivat unelmoida!
Mutta nämä äänet ja tunnelmat
Eivät ole minusta
Vaan kehoni on yksi suuri aistielin maailmalle
voin kävellä pois
Ja olla suloisen kuulumaton
Irrallinen ja yhdessä samaan aikaan;
Tunne joka joskus satutti minua kun halusin vain
Olla niinkuin muut
Mutten jaksa olla nyt vihainen
Tunnen onnen tunteen keveydestä
Voin hengittää sisään
Ja hengittää ulos sen mitä en tarvitse nyt
Voin kävellä läpi kaupungin tunnelmien
Ja sitten antaa ne pois