enkä tuntenut enää kauttani
tuntenut itseäni suhteessa tähän maailmaan
vaan olin pohjaton
Minun kehoni huokuivat pohjatonta rytmiä
Enkä enää muistanut millaista oli
väristä hänen kehonsa kanssa
niin että lihaksemme, kudoksemme, pulssimme
kävivät ykseyttä
niin että kätemme löysivät toisensa
pimeässä minä olen niin pimeässä pimeässä
Minä en valunut enää tähän maailmaan
vaan se hylki minua,
niin kuin kehon kudokset vierasta materiaa.
vaan lakkasin olemasta tahdissa
Enkä muistanut enää miten sekoittua
antautua, jollekin mikä on kehoa isompaa.
Minä päästän irti irti-päästämisestä
Olen aidosti vain yksinäisyyttä
ja olen kivuliaan tietoisen jokaisesta nanosekunnista
jokaisesta piikistä, joka tulee piikkien päälle
ja muodostaa piikkimaton,
luoden kuoren minun ja maailman välille,
kuori minun ja maailman välillä
enkä muista enää
mitä on olla yhdessä
olla siinä hetkessä
kun jokainen vartalo on omanlaisensa liekki
ja ne hohkaavat erilaisina, mutta yhdessä
vartaloiden hehkuvista liekeistä nouseva savu
tekee yhtenäisen massan
joista valuu toiseensa yhtenäinen roihu,
voi sitä roihua, joka
leviää yhteen niin kuin kulovalkea
voi sitä roihua, joka paloi minussa ja sinussa
Mutta minä en pala enää
en palaa enää tähän maailmaan
joka ei hengittänyt minua