Eräänä päivänä, kun palasin kotiin
minun sieluni ei enää tunnistanut kotiamme kodiksi
Kun eräänä päivänä palasin kotiin
sinun kasvoistasi leimusi vieras
jonka vain minä näin
sinun kehostasi virtasi katkeruus ja viha
joka oli kohdistettu vain minuun.
En muista enää mistä olen tullut ja miksi
tuntuu että polku on ollut loputon.
Olen kulkenut kuin unessa läpi lukuisten kosketusten
lukuisten ihmisten muotoisten eläinten
Vain tullakseni tähän hetkeen
tullakseni elämään tyhjyyttä ja katkeruutta
tuntemaan sitä etten tunne sinua joka lävistit minut
tuntemaan etten enää elä sitä elämää,
jonka olimme tehneet
Sinä hetkenä jotain
joka ei alun perin kuulunut minuun tai meihin
jäi asumaan kehooni.
Se jokin koskettaa minua salaa
viettelee minun mieleni leikkiin
pakottaa minun
sydämeni kaipauksella
hehkulla jota en tunnista
sillä se on jotain, joka ei taivu sanoihin tai ajatuksiin
Se on palo minussa
muisto sydämestäni
muisto kaipuusta palosta elämän janosta
kaipuu
pakoon
Se sanoo:
”Minä haluan pakoon”
Mutta tiedän
kai jo liian hyvin
että se mitä käännän pois, tulee vielä minua vastaan
en ole naivi enää
tiedän, mitä menetän
ja olen liian väsynyt
aloittamaan alusta
keräämään sydämen raunioita
vaikka ne olisivat rakentuneet ontolle.
minun
Sydämeni on kaksikymmentä
Kehoni kolmekymmentä
mutta Sieluni on vähintään sataviisikymmentä.
en pysty erottamaan enää toisistaan menneitä
kosketuksia, katseita, intohimon aaltoja, saati
vihaa, raivoa sydämen, lopulta sydämen pakahtavaa pettymystä ja syyllisyyttä
joka aina päättyy viimeiseen hiljaisuuteen
siihen katkeransuloiseen syvään haikeuden hetkeen
kun molemmat tietää että rakkaus on tapettu.
En pysty erottamaan yhtä tarinaa toisesta
tiedän vain
että olen ollut täällä ennenkin
ja olen oppinut ainoastaan
loputtoman tyhjyyden
epäonnistumisen joka
pala palalta syövyttänyt sydämen
olen hengittänyt
koskettanut
elänyt
sitä kun
toivon ja epäonnistumisen loputun sykli
on askel kerrallaan
tappanut minun sydäntäni hiljalleen lisää
tappanut sitä minua
joka leikkii, on herkkä ja värisee kosketuksesta
nyt värisen vain vihasta
viimeisestä hiljaisuudesta
Nyt Kun seison haudalla,
täällä on ihmeen lämmin ja kepeä
kun seison rakkauden haudalla
täällä on ihmeen leuto ja hellä
olen tullut kotiin