Sielunsa niin vanha, sydämensä niin nuori
Hän hengitti ilmaa joka oli jo kastettu surulla,
sillä hänellä oli taito tuntea toisen ihmisen suru
ja hän haravoi kaikkien ihmisten huolia
yrittäen siivilöidä heidän sydämensä puhtaaksi
harjaten tuskaa, kipua, ja kammotusta mäntysuovalla ja risuharjalla.
Hän osasi suodattaa kaiken raskasmetallin, saastuttavan öljyn ja muovin sielun merestä
Ja hänen kätensä, kuin pisarat tässä meressä, liplattivat keveinä;
hän osasi tulla kevyeksi kuin tuuli,
kastella sen raikkaalla henkäyksellä,
luoda ilmaan hippusia kosteudesta, jotka muuttuivat kullaksi auringon niihin piirtyessä.
Hän on löytänyt ilon näistä hippusista, joilla ei ollut oikeaa arvoa rahassa,
hän olikin nähnyt joskus säteiden väriloiston,
ja piti tätä kauneimpana asiana, jota maa päällään kantaa.
Hän otti sinut tanssiin, muttet voi viedä häntä, etkä kulkea perässä.
Hän on onnellisimmallaan kun tanssin virta voi viedä häntä,
aineeton onni, joka ei kahlitse tai vapauta, vaan syleilee.
Hän ei tiennyt vieläkään mitä on rakkaus.
Jos se on jotain missä toisesta tullaan toisen omaksi, hän mietti,
niin se hellä kosketus, joka vain sivelee ja arvostaa ei voi olla rakkautta.
Hän halusi koskettaa niin kuin kaikki muutkin ja tulla kosketetuksi
Sillä hyvä kosketus puhdistaa sielun vielä paremmin kuin siivilä,
vielä paremmin kuin kultahipuilla sivelty sateenkaari.
Hyvä kosketus sanoo: ”Sinä olet hyvä.”
Se huudahtaa: ”Älä muutu!”
Ja minä jos en saanut häntä ikinä koskettaa,
tiesin että tuulet tulevat ennemmin tai myöhemmin,
ja joskus vielä saan edes henkäyksen hänestä.
Minä jos en saanut häntä ikinä nähdä, olla hänen lähellään,
niin olen alun perin olen kuitenkin luotu hänen henkäyksestään,
Olen kotoisin hänestä.
Ja jotain siitä ei voida ottaa minulta pois
se jokin sykkii minussa
kuin tämä kaukainen sydän minun rinnassani
joka haluaa olla vapaa, vapaa, vapaa!