Häneen on pakkaantunut kyyneleitä
Ja ne kiiltävät hänen pinnassaan kuin suomut
Ja ne suomut on luoneet kilven
Hänen ja maailman välille.
Hän ajattelee, että näin hän suojelee maailmaa itseltään, sillä hänelle aina sanotaan, että olet liikaa tähän maailmaan.
”Olet liian tumma, liian kuohuva ja väkeväkin.”
Mutta minä.
Minähän soin!
Ja minäkin kiillän, mutta se on minun sisusta, joka kiiltää elämänjanoa,
Ja oi, kun minä soin valoa!
Ja minä heilun maailman kanssa,
Minä annan itseni maailmalle sillä olen myös maailma.
Minä annan itseni huokua, jotta voisin olla palanen.
Minä en pelkää kuohua,
Sillä kuohua olen kun hengitän.
Mutta Hän on se osa minua,
Joka ei ikinä oppinut hengittämään;
Hän on se osa minua joka ei soi.
Hän on se viitta, joka sanoo suojelevansa minua,
Ja hän on se ainoa, joka suojelee minua,
Joka rakastaa minun tummia,
Hän on se ainoa johon luotan.
Hän on se minä joka liikkuu eteenpäin, muttei liikutu,
Hän on se joka suorittaa tämän elämän,
On niinkuin muutkin, on niinkuin kaikki muutkin..
Hän on minä joka ei kastele varpaitaan kun sataa.
Hän on minä.