Olettehan siellä, kun tuuli
Sivelee korvia kovin hiljaisella kosketuksella
muistuttaen pimeästä ja elämästä
silloin kuin liikkeessä
Niin paljon jäänyt asumaan kehoon,
ja sinun uudelta tuntuva turvasi
kutittelee pintaa
annan itseni kuitenkin hetken tuudittautua sinuun
ja kipeän levitä minuun uudestaan
voidelleen kehoon tunteita, joita en muista enää
kapaloiden niin hyvin ja oi,
niin reippaasti että valkoinen
vain silloin kun ihot leikkivät rakkautta
minä näen itseni todellisena unessa.
en asu täällä enää
minä en asu muistatko
tuulen ja sen liiallisen kylmyyden, jota emme voineet myöntää?
tai kun ei ollut ketään öisellä polulla
ja kaupungin valot hymyilivät meille
tukahduttaen tähdet
antoivat poltteen sydämeen
tai sen kun yö antoi meille ajattoman
tai kun yö oli hetken meille ajaton.
Minä en asu täällä enää
Ja minun kipeät minun kotini
ostan aikaa ihojen rakkaidella
tuudittaudun ikäänkuin elämään
sanomalla
minä rakastan sinua