kun samanaikaisesti jotain menee sinun läpi,
ja jää sinuun.
Oli se sitten ihmisen katse, kosketus tai läsnäolo,
ohikulkijan, rakastajan tai vihatun,
naulaten sinun kehosi lihasmuistiin
sykkivän kokemuksen eletystä tunteesta, niin kuin tiedostomattomasti koetun valveunen;
Tai sitten kokemus viileästä ja vehreästä, kesäisestä aamusta,
joka on ihmeen utuinen ja lämmin,
peitoten sinut taialla, hukuttaen sinun tuntoaistisi
pehmeään ruohoon, kukkiin ja elävään, elävään..
Tai myötäkokemus toisen ihmisen piilotellusta surusta,
jonka tunnet vain,
koska sinun sielusi koskettaa hänen sieluaan,
Ja se saa sinut itkemään, saa sinut hetkeksi vihaamaan maailmaa ja epäoikeudenmukaisuutta.
Tiedätkö sen tunteen, kun samanaikaisesti
olet enemmän yksin kuin koskaan,
mutta silti tiedät että olet yksi lukemattomista
yksinäisistä sieluista,
jotka muodostavat yksinäisten sielujen verkoston,
tietämättä ja samalla tietäen toisistaan, niinkuin sokkona pitäen toisiaan kädestä isossa piirissa, sanoen:
”Olemme ne kanssayksinäiset,
me olemme ne vieraat tähän maailmaan, jotka eivät kuuluneet,
me olemme syntyneet tähän maahan, mutta se ei ole enää meitä.”
Ja tiedätkö sen tunteen kun kanssalaisuus, kanssasisaruus ei auta, sillä
Minä Olen Yksin Nyt.
Minä tunnen sen lihassa ja luissa niin että hengitän sitä.
Mutta kuitenkin minulla kaikki on hyvin.
Minä Saan Hengittää.
Minä saan kokea tuhansia elämiä,
ohimeneviä, rikkaita, rikkaita hetkiä toisessa ulottuvuudessa.
Sillä tiedätkö sen tunteen,
kun kaikki tunteet ovat niin paljon sinussa,
että ne saavat sinut itkemään ja liikkumaan,
ja kun haluaisit vain antaa niille nimen, ja tallettaa hetken,
jakaa sen kaikkialle, iloita ja arvostaa sitä
muttet pysty siihen ilman ettet pilaisi hetkeä,
ja pilaisi sitä ainoaa kykyä
tuntea olevasi elossa.