Mielenitekeerunoilla

On tämä viileä ja epätäydellinen. Luo hetkesi uudelleen ja vala minut, pyydän. Kun en jaksa enää ja luovun mutten luovuta. Irrotan otteen jotta näkisin pääsisin käsiksi hetkiin. Annan periksi jotta perisin lahjaksi kyvyn hengittää.

Kaipaa minussa mutta älä minua. Rakasta lujaa. Sillä minä vuodan, ääreilen hetkeen Sinun kätesi ei pelasta; lempeä. Sinun katseeseen satutetun myös. Me olemme vihasi merkitsemiä muttei viha kierrä rakkautta. Ei ole hengittämättä. Me olemme vihasi raastamia mutta hellittää. Olemme luotuja oikeaan hetkeen.

Jää silloin kun tuntuu hyvältä ei ole olemassa parempaa kuin hetki ja voit lempeästi tuulla. Vapauteen, kasvaa aurinkoon. Kehittyä vahvemmaksi kuin elämänjano oppia rakastamaan ahkeruutta Mutta ilman ääriviivoja! Minä humisen jo. Hymyilen kun muistan eilisen vaikka kaipauksen kyyneleet poskillani.

Lohduttavaa tai ei kaikki mitä pelkäsin pelkäsin oli jo minussa   Olen pelko olen rohkeus Oma maailmani on minun se on täynnä aaveita täynnä valkoisia, täyttämättömiä ja tahallaan tyhjäksi jätettyjä papereita.